content image

Moskovan sihteerikoulusta Helsinkiin bensa-aseman yövuoroon, ja lopulta koodariksi – Tämä on Katalinan ainutlaatuinen (ura)tarina

Pitkään kuvittelin, että teknologia-alan huipuksi kasvaminen olisi vaatinut koodaamisen opettelemista nuorempana sekä kaiken vapaa-aikani uhraamista itseni kehittämiselle. Nyt tiedän, että näin ei ole”, toteaa viisi vuotta ohjelmistokehityksen parissa työskennellyt fullstack-kehittäjämme Katalina Kivinen.

Lapsuus 1990-luvun Moskovassa

Katalina, 31 v., syntyi ja kasvoi Moskovan alueella Koroljovin kaupungissa. Vaikka Koroljov on Venäjän mittakaavassa pieni, oli kaupungin johtoportaikko panostanut nuorten opiskelu- ja harrastusmahdollisuuksiin merkittävästi.

Kipinä oppimiseen ja itsensä kehittämiseen oli nähtävissä Katalinassa jo päiväkoti-iässä. Tavallinen oppiminen ei sopinut kunnianhimoiselle ja taiteelliselle lapselle, minkä vuoksi äiti siirsi Katalinan päiväkotiin, jossa oppiminen tapahtui Montessori-päiväkodin kaltaisessa luovassa ympäristössä.

Taiteellinen linja jatkui Katalinan siirtyessä koulun penkille. Edelleen äiti tunnisti tyttärensä potentiaalin ja ohjasi hänet hakemaan haastavampaan kouluun. Katalina loisti pääsykokeiden luovassa osiossa ja ansaitsi paikan kouluun vasta perustetussa taideluokassa.

Koulunkäynti oli koko luokkamme mielestä kivaa ja lomat vuoden tylsintä aikaa. Päivämme rakentuivat perinteisestä opiskelusta, taideaineista kuten shakista, keramiikasta ja tanssista sekä reilun tunnin metsäkävelyistä. Ruokatarjoiluista huolehti luokkamme oma kokki.”, kertoo Katalina.

Taideluokan koulupäivät jatkuivat poikkeuksellisen myöhään, kello viiteen asti joka päivä. Katalinaa tai luokkakavereita se ei kuitenkaan haitannut, sillä halu opiskella, kokeilla ja oppia uutta oli valtava. Koulun mahdollistamat aktiviteetit eivät missään nimessä olleet tavallisia tai itsestään selviä muualla Venäjällä, mikä motivoi luokan lapsia ottamaan niistä ilon irti.

Katalina uskoo, että edelleen olemassa oleva into opiskeluun vahvistui merkittävästi taideluokka-aikana.

Myös ensikosketus koodaamiseen tapahtui taideluokan tarjoamalla teknologiakurssilla yläasteikäisenä. Tehtävänä oli koodata liikkuva kilpikonna. Vaikka matemaattiset taidot eivät Katalinan mukaan ikinä ole olleet hänen vahvuutensa, löytyy loogista päättelykykyä senkin edestä.

Liikkuvan kilpikonnan koodaus ei kuitenkaan saanut Katalinaa harkitsemaan tulevaisuutta teknologian parissa.

Sihteerikoulun kautta salaa psykologian opintojen pariin

Taideluokan päätyttyä Katalina pyrki teatterikouluun. Kunnianhimoinen nuori nainen tähtäsi jälleen korkealle yrittäessään sisään yhteen Venäjän arvostetuimmista teatterikouluista, mutta joutui pettymään.

Teatteriunelmat vaihtuivat ulkoasiainministeriön alaisuudessa toimivaan sihteerikouluun. Siellä päivät koostuivat kielten opiskelusta sekä short- ja typewriting -kursseista. Opinnot sujuivat Katalinalla hyvin, mutta ilmapiiri oli kamala.

Sihteerikouluun otettiin vain nuoria naisia ja se nimensä mukaisesti valmisti heitä sihteerin rooliin. Jaottelu oli alusta asti selkeä: parhaiten menestyvät tulisivat työllistymään parhaimpiin työpaikkoihin. Tämä sai osan oppilaista pyrkimään parhaimmistoon keinoja kaihtamatta. Tuolloin Katalina ymmärsi, kuinka tärkeää kannustava ja sydämellinen ilmapiiri hänelle on.

Tulehtunut ilmapiiri sai 17-vuotiaan Katalinan vetämään paperinsa pois sihteerikoulusta perheeltänsä salaa ja hakemaan opiskelemaan psykologiaa. Pääsykokeisiin lukuaikaa jäi surkeat kaksi viikkoa, mutta se riitti. Katalina pääsi niin rimaa hipoen sisään, kuin vain oli mahdollista; hän oli viimeinen henkilö hyväksyttyjen listalla.

Äiti ei reagoinut häneltä pimennossa toteutettuun alanvaihtoon suopeasti. Puhumattomuutta kesti kaksi kuukautta ennen kuin äidin ja tyttären välit alkoivat palautumaan ennalleen.

Virtuaalimaailmassa syttynyt rakkaus johdatti Suomeen

Tietokonepelit olivat lapsuudesta asti osa Katalinan elämää. Salasanat ohitettiin sujuvasti jo kouluiässä ja yöt pelattiin vanhemmilta salaa. Katalinan varttuessa World of Warcraft valikoitui mielipeliksi. Peliharrastus jatkui psykologian opintojen ohessa ja johdatti Katalinan tulevan aviomiehensä luo.

Tuleva pari tapasi toisensa eurooppalaisten WoW-pelaajien ryhmässä. Rakkaustarina sai vauhtia, kun mies kutsui koko ryhmän luokseen Suomeen viettämään uutta vuotta. Seuraavana kesänä tanssittiinkin jo häitä ja Katalina muutti pysyvästi Suomeen, missä psykologian opinnot jatkuivat etänä.

”Kanditutkinnolla ei päässyt mihinkään töihin”

Vaikka Katalina aloitti suomen kielen opinnot välittömästi muuton jälkeen, ei töitä tuntunut löytyvän toistaiseksi kieltä taitamattomalle. Tuttavan kautta aukesi lopulta mahdollisuus työskennellä siivoojana, mihin Katalina tarttui heti. Yrityksen ikävä työilmapiiri, jossa kaveria ei autettu tai tuettu lainkaan sai Katalinan etsimään muita hommia entistä aktiivisemmin. Edelleen Katalinalle vain vahvistui ymmärrys siitä, kuinka tärkeä terve ja kannustava työyhteisö hänelle on.

Lopulta tärppäsi ja Katalina sai harjoittelupaikan Etelä-Haagan kirjastosta. Työ vauhditti kielen kehitystä, sillä asiakkaita oli palveltava suomeksi, järjestelmä oli suomeksi ja kollegat puhuivat pääosin vain suomea.

Harjoittelu oli kuitenkin määräaikainen ja päättyi vuoden jälkeen. Katalina alkoi tekemään keikkatyötä päiväkoteihin ja iltapäiväkerhoihin. Samanaikaisesti hän viimeisteli psykologian kandityötään.

Kanditutkinnolla ei päässyt mihinkään töihin”, muistelee Katalina.

Helsingissä oli mahdollista opiskella psykologian maisteriksi vain suomen kielellä ja muutto muualle Suomeen englanninkielisten opiskelumahdollisuuksien perässä ei ollut varteen otettava vaihtoehto. Niinpä Katalina haki Helsingin Yliopistoon, mutta mahdollisuudet tyssäsivät kirjakielen taitoon.

Keikkatyöt päiväkodissa jatkuivat ja niiden rinnalle Katalina otti myös yövuoroja bensa-asemalla.

Yövuorot olivat mukavia, sillä bensa-asemalla oli aina sama porukka taksikuskeja ja muita yötyötä tekeviä, joiden kanssa pystyin harjoittamaan suomen kieltäni. Mutta itse yötyö oli rankkaa.”, kertoo Katalina.

Tilanteeseen oli tultava muutos

Kunnianhimoinen Katalina tiesi, että epämääräinen keikkatyö ei ole häntä varten ja alkoi etsimään uutta suuntaa elämälleen Suomessa. Vastaan tuli Haaga-Helian englanninkielinen BITE-ohjelma, joka yhdistää liiketalouden ja tietojenkäsittelytieteen yhdeksi opintokokonaisuudeksi.

Suomen pääsykokeet tuntuivat hyvin helpoilta Venäjään verrattuna ja sain opiskelupaikan”, kertoo Katalina.

Itse opinnot eivät kuitenkaan tuntuneet yhtä helpoilta. Suurimmalla osalla Katalinan kurssikavereista oli jo kosketuspintaa ohjelmistokehitykseen, kun taas Katalina ei ymmärtänyt edes perusteita. Ensimmäiset puoli vuotta opinnoista olivat rankkoja, kun osaamiskuilu kurssikavereihin oli kurottava kiinni.

Sitten jokin klikkasi. Yhtäkkiä huomasin ymmärtäväni algoritmeja paremmin kuin muut ja olinkin luokan parhaimmistoa”, muistelee Katalina.

Uran rakentaminen it-alalla maahanmuuttajanaisena

Oli jälleen aika etsiä töitä. Nyt tilanne oli kuitenkin täysin eri, kuin vasta Suomeen muuttaneena: kielitaito oli kunnossa ja it-alan tutkinto viittä vaille valmis.

Katalina haki kolmea harjoittelupaikkaa it-alalta, pääsi kahteen haastatteluun, joista toinen poiki töitä. Lopulta Katalina viihtyi kyseisessä yrityksessä kaksi vuotta, joista valtaosa kului it-konsultin roolissa tuotetalolle tehtävässä projektissa.

Parin vuoden jälkeen Katalina kuitenkin koki, että hänen teknologiataitojensa kehitys oli tyssännyt. Niinpä headhunterin soittaessa työpaikan vaihto alkoi kiinnostamaan.

Vaihtoehdoiksi muodostui valtava yli 300 M€ vuosittain vaihtava yritys ja pieni kuuden hengen konsulttitalo, joka etsi tiiminvetäjää ja suunnittelijaa. Kaksi unetonta yötä myöhemmin pidemmän korren veti pieni konsulttitalo.

Koin, että siellä pääsisin oppimaan enemmän ja porukka vaikutti ihanalta”, kertoo Katalina.

Ja porukka olikin ihanaa. Katalina viihtyi kyseisessä yrityksessä kaksi ja puoli vuotta, kunnes Digitalentin rekrytoija Maiju otti yhteyttä ja kertoi uudesta mahdollisuudesta Katalinan kaltaiselle fullstack-osaajalle.

Jo nuoresta asti Katalinalle on ollut selvää, että ihmiset ja ilmapiiri ovat hänelle tärkeässä roolissa työnantajaa valittaessa.

Haluan ympärilleni aktiivisia, intohimoisia ja positiivisia ihmisiä, jotka osallistavat mukaan. Pieni kilpailu on mielestäni tervettä esimerkiksi yhdessä uutta opiskellessa, mutta kaikenlainen juonittelu on suuri punainen vaate”, kertoo Katalina.

Työnantajassa arvostan sitä, että työntekijät nähdään ja kohdataan ensisijaisesti ihmisinä eikä työvälineinä. Myös panostukset työntekijöiden hyvinvointiin sekä työ- ja yksityiselämän tasapainon säilyttämiseen koen tärkeinä”, summaa Katalina.

Sukupuolensa takia Katalina ei ole kokenut tulleensa kohdelluksi miehiä heikommin. Katalinan kokemusten mukaan nainen it-alalla on vain positiivinen asia, sillä usein työnantajat pyrkivät sukupuolten väliseen tasa-arvoon rekrytoidessaan osaajia ja kootessaan projektitiimejä. Katalina ei kuitenkaan haluaisi ajatella saaneensa töitä tai projekteja vain siksi, että on nainen.

”Olen nähnyt, kuinka eri sukupuolten edustajat lähestyvät ongelmia hyvin eri tavoin. Kärjistettynä voisi sanoa, että naiset hahmottavat kokonaisuuksia lahjakkaasti ja pitävät sujuvasti useita lankoja käsissään, kun taas miehet ovat erityisen taidokkaita syventymään yksittäisiin ongelmiin. Monimuotoinen tiimi on vahva tiimi”, tiivistää Katalina.

”Ajoittain ajattelen olevani äitinä laiska”

12 avioliittovuoden aikana Katalinan ja hänen miehensä perhe on täydentynyt kahdella tyttärellä, koiralla ja kahdella kissalla. Yhteisessä kodissa askareet jakautuvat tasan vanhempien välillä. Katalina on kiitollinen miehensä aktiivisuudesta, sillä se mahdollistaa Katalinan monet harrastukset ja perheen yhteisen ajan.

Tasapainoista arkea edesauttaa perheen pyrkimys harrastaa mahdollisimman paljon yhdessä. Tyttären uintitreenien aikana Katalina kroolaa omalla radallaan. Kotona treenatessa perheen pienin toimii oivana lisäpainona, ja miehen kanssa yhteiset intohimot löytyvät judon ja valokuvauksen parista.

En ole koskaan kokenut, että ura, aktiivinen harrastaminen ja äitiys eivät voisi sopia yhteen. Ajoittain ajattelen olevani äitinä laiska, kun tyttäreni ovat nuoresta iästään huolimatta niin omatoimisia, mutta toisaalta haluan antaa heille esimerkin kunnianhimoisesta ja onnellisesta äidistä. Työ ja harrastukset tukevat onnellisuuttani”, pohtii Katalina.

It-konsultointi + ruuhkavuodet = ??

Katalina on tyytyväinen elämänsä kokonaisvaltaiseen tasapainoon. Omaa aikaa ei koskaan voi olla liikaa, mutta kaiken kaikkiaan tavallinen arki antaa enemmän kuin ottaa. Siitä kiitos kuuluu työnantajalle ja tukiverkostolle, joista tärkein yksittäinen osa on totta kai rakas aviomies.

Myös Katalinan korviin on kantautunut keskustelua it-konsulttina toimimisen negatiivisista puolista, kuten pitkistä työpäivistä ja eurot edellä tehdyistä päätöksistä yritysten sisällä. Omakohtaista kokemusta kummastakaan väitteestä ei Katalinalle ole kuitenkaan kertynyt.

En tietenkään voi linjata, etteikö moista olisi joissakin yrityksissä. Itse olen aina valinnut työnantajani sen mukaan, miten he kohtelevat ihmisiään ja työstävät haasteitaan, minkä uskon vaikuttaneen siihen, kuinka helppoa on ollut ylläpitää elämän kokonaisvaltaista tasapainoa”, sanoo Katalina.

Lisää naisia it-alalle

On kaksi myyttiä, jotka Katalina haluaa it-alasta murtaa. Ensimmäinen on uskomus siitä, että on oltava matemaattisesti taitava numeronikkari voidakseen loistaa ohjelmistokehityksen parissa. Looginen päättelykyky ja matemaattinen lahjakkuus ovat Katalinan mukaan kaksi eri asiaa, joista ensimmäinen on merkittävästi tärkeämpi.

Toinen on kuvitelma siitä, että it-alalla on hengitettävä koodia ja kehitettävä itseään vapaa-ajalla pysyäkseen kyydissä mukana. On totta, että ala vaatii jatkuvaa itsensä kehittämistä, sillä tieto happanee jatkuvalla syklillä. It-alan osaajia työllistävät yritykset ovat kuitenkin erittäin tietoisia osaamisen kehittämisen tärkeydestä, minkä takia sitä kannustetaan tekemään työajalla – ainakin ihmisten omaa aikaa arvostavissa yrityksissä.

Katalina kannustaa naisia suuntautumaan it-alalle ennakkoluuloitta ja omia kykyjään aliarvioimatta.

Olenhan minäkin vain näyttelijän ammatista haaveileva psykologian kandi ja espoolainen perheen äiti ilman matemaattisia taitoja. Tässä sitä silti ollaan”, lopettaa Katalina hienovarainen pilke silmäkulmassaan.

Lisää artikkeleita